tiistai 5. toukokuuta 2009

Another registration

No niin, eilen sitten huomasin, että olen unohtanut tehdä kokonaan yhden sähköisen rekisteröitymisen kursseille. Olen siis lähettänyt jo allekirjoituksilla varustetun Learning Agreementin, mutta olisikin pitänyt tehdä ensin tuollainen nettiversio. Ja taas odotellaan sähköpostilla vastauksia.. Tietenkin sen rekisteröitymisen voi tehdä nytkin (ja toivoa, että tilaa kursseilla vielä on..), mutta tuo ohjelmapa on niin hauska, ettei se anna kirjautua kolmelle valitsemalleni kurssille, sillä en ole suorittanut aiemmin kurssia SP302. Kyseinen kurssi on "Introduction to Social Psychology", ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Yritin nyt sitten selittää sähköpostitse, että olen sosiaalipsykologian pääaineopiskelija, jo viidettä vuotta, joten ehkä osaan ne perusteet jo jotenkin. Toivottavasti nyt jotenkin pystytään sitten ohittamaan tuollainen tekninen rajoite..

Lääkäririntamalla menee yhtä hitaasti kuin aiemminkin. Kyllä sitä aina välillä miettii, että tämä Suomen terveydenhuolto (ja muu sosiaaliturva) on muka niin korkealle arvostettua. Itse ainakin olen nyt 1,5 kuukauden yrityksen jälkeen saanut puhua ainoastaan vastaanottovirkailijoiden, mutta en yhdenkään hoitajan tai lääkärin kanssa. Eilinen oli taas aika uskomaton: "minkä takia sinun pitää muka saada yhteys juuri diabeteshoitajaan?" - niin, no. Minusta yhdeksän kuukautta Suomen ulkopuolella diabeetikkona on aika iso juttu. Ja diabeteshoitajan tulisi olla helposti lähestyttävä, lähikontakti terveysasemaan. Että sille voi soittaa ja kysyä "matalalla kynnyksellä" asioita. Siltä vaikuttaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti